Hyviä arvostelusivustoja


Maailmasta löytyy yksi asia, johon me kaikki kykenemme. Me kaikki osaamme arvostella. Arvosteluista ei nimittäin ole puutetta ja voidaankin sanoa, että mielipiteiden lisäksi arvostelijat ovat ainoita asioita, jotka eivät taatusti kuole sukupuuttoon. Suurin osa arvosteluista, oli kyse sitten viineistä, elokuvista tai kirjoista, ovat varsin huonosti kirjoitettuja. Mutta aika-ajoin löydämme lähteitä, jotka objektiivisen sekä informatiivisen tyylin avulla tekevät arvostelusta miellyttävää luettavaa.nettikasinovertailu_bannerThe Economist-lehti tunnetaan maailman parhaan talouspoliittisena lähteenä. Eikä ihme, sillä brittiläistä lehteä on julkaistu viikoittain jo vuodesta 1843 lähtien. Lehden sisältö on kattava ja artikkelit eivät sisällä poliittisesti maustettuja mielipiteitä. Lehdestä löytyy myös aina kirja-arvostelut. Nämä mainiot arviot eivät ole raamatun pituisia syväanalyysejä, vaan tiiviitä, perusteltuja kirjoituksia miksi kirja on hyvä tai huono.Rotten Tomatoes tunnetaan elokuvakriitikoiden raamattuna. Elokuvien ystävät ottavat yleensä suunnaksi nimenomaan Rotten Tomatoes sivuston, sillä sivuston kriitikot osaavat kirjoittaa analyysit suhteellisen objektiivisesti keskivertokatsojan perspektiivistä. Toinen samanlainen ja hyvin suosittu elokuva-arvostelusivusto on Metacritic. Yleensä nämä kaksi lähdettä edustavat samanlaista perspektiiviä. Metacritic tosin arvostelee myös musiikkiartisteja ja videopelejä elokuvien lisäksi.Videopeleistä puheen ollen on mainittava IGN Entertainment. Yhdysvaltojen San Franciscossa sijaitseva peli- ja elektronisen viihdealan vaikuttavin taho tunnetaan luotettavimpana videopelikriitikkona. IGN tunnettu 100-pisteen skaalaa hamutaan aina Call of Duty pelisarjan kehittelijöistä Angry Birdsin omistajiin. Arvostelujen lisäksi vierailijatrafiikkia kasvatetaan esimerkiksi pelivinkeillä, ilmaisilla peleillä, forum keskusteluilla sekä ”cheats” koodeilla. Toisin sanoen IGN on kokonaisvaltainen videopeliystävien virtuaalinen kokoontumispaikka.Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisempänä, nostetaan esille varsin tuore peliala: nettikasinot. Nettikasinoiden huimaa vauhtia kasvava suosio tuo myös mukanaan paljon arvostelusivuja, joiden avulla pelaajat voivat oppia enemmän esimerkiksi eri pelien voittotodennäköisyyksistä, pelikokemuksesta, ilmaiskierroksista ja muista herkullisista bonuksista. Voidaankin todeta, että tämän kaltainen tietopankki voi olla monelle pelaajalle kirjaimellisesti kultaakin arvokkaampi lähde.Kuten huomaat, jokaiseen asiaan löytyy takuulla jokin lähde, joka on valmis arvostelemaan. Internetin ihmeellisestä maailmasta voit myös etsiä arvostelusivuja esimerkiksi eläinten vaatteille, punaviineille, eroottisille elokuville/välineille sekä lyijykynille. Kuten jo aikaisemmin todettu, innokkaista arvostelijoista ei todellakaan ole puutetta!